maanantai 30. elokuuta 2010

Sangria

Palauduin juuri pikalomalta Barcelonasta. Kaupunki oli juuri niin ihana kuin muistinkin, jollei ihanampi. Hyvää ruokaa ja juomaa tuli nautittua runsaasti, siellä sitä vaan osataan.

Ruokapuolesta lisää myöhemmin, nyt käsittelyyn nerokkaan yksinkertainen juomaherkku, sangria. Tämä viinipohjainen juoma sopii erinomaisesti ruoan kanssa (erityisesti tapaksien) ja viilentää mukavasti kesähelteellä. Barcelonassa tarjolla oli sangriaa ja white sangriaa/cavasangriaa, eli kuohuviinipohjaista sangriaa (mielestäni tämä on aika lähellä mimosaa, mutta tämä lienee hiustenhalkomista). Itse olen muutellut sangria aineksia tuntuman ja vuodenajan mukaan, mutta peruskaavana käytän allaolevaa:

Punaviiniä puolet nesteestä
Mehua (yleensä appelsiinimehua, myös karpalomehu toimii hyvin) yksi neljäsosa nesteestä
Kivennäisvettä yksi neljäsosa nesteestä
Sitruslikööriä mausteeksi, tämän jätän itse usein pois
Hedelmiä paloina (yleensä sitrushedelmiä, myös marjoja tai esimerkiksi omenaa voi käyttää)
Jäitä

Sekoita ylläolevat ainekset. Oheinen aineksien suhde toimii mielestäni hyvin. "Perussangriaan" käytän tosiaan appelsiinimehua ja hedelmiksi appelsiinia ja sitruunaa. Olen toisaalta tehnyt välillä "talvisangriaa", jossa olen korvannut osan tai kaiken appelsiinimehusta karpalomehulla ja lisännyt joukkoon myös marjoja. Tämäkin toimii.

Vinkki muuten. Hyvän alkoholittoman drinkin saa sekoittamalla kivennäisvettä, appelsiinimehua ja karpalomehua, ehkä noin suhteella yksi kolmasosa kutakin. Muistuttaa etäisesti sangriaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti