tiistai 17. elokuuta 2010

Guacamole

Oheinen avokadomössöresepti syntyi lähes vahingossa. Huomasin nimittäin, että kotoa löytyvä avokado alkoi uhkaavasti lähestyä hyvin kypsän ja pilaantuneen välistä rajaa. Pikaisessa kaappikatselmuksessa avokadon seuraksi löytyi shalottisipulia ja tomaattia. "Oikeassa" guacamolessa taitaa olla vaikka mitä muutakin, ainakin chiliä, mutta tämä fiilisversio maistuu vähintään yhtä hyvältä kuin suuri osa koskaan maistamistani guacamoleista.

1 iso pehmeä avokado
1 tomaatti
2 pientä shalottisipulia
Sitruunamehua maun mukaan
Vähän herbamarea

Laita avokadon liha, tomaatti ja sipulit paloina kulhoon, yhdistä sauvasekoittimella. Lisää maun mukaan sitruunamehua ja herbamarea. Homma valmis.

Toimii sellaisenaan, salaatinlehtien kanssa salaatin "täytteenä", dippinä (fenkoli toimii oivana dippikasviksena, vinkki!) sekä myös leivän päällä levitteenä. Ainakin perinneruisleipä toimi hieman eksoottisemman kumppaninsa kanssa tosi hyvin yhteen.

Vielä guacamolesta. Sitä ei koskaan pidä erehtyä ostamaan kaupasta valmiina salsana. Suurin osa teollisista guacamoleista sisältää todella vähän avokadoa ja hirveän määrän kaikkea höttöä ja myrkkyä, muistaakseni jostain olen lukenut, että avokadon prosenttimäärä voi olla niinkin vähän kuin 7. Tällainen tänään kokkailemani guacamole taas on todellinen vitamiini- ja ravinnepommi, jolla voi herkutella hyvällä omallatunnolla. Avokado saattaa sisältää paljon rasvaa, mutta se on siitä huolimatta varsin fiksua syötävää.

Mielenkiintoista avokadotriviaa: avokado tunnetaan myös nimellä alligaattoripäärynä, se saattaa olla pahimmillaan hengenvaarallinen eläimille, vaikka on ihmiselle varsin fiksua ravintoa (sisältää persiiniä) ja avokadon kivestä voi kasvattaa itselleen huonekasvin. Huonekasvi tuskin tuottaa sentään satoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti