sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Munakoiso-sipulipaistos

Oheinen mössö ei ole visuaalisesti ehkä vaikuttavimmasta päästä, mutta maussa ei ollut mitään vikaa. Oheinen annos riittäisi varmaan lisukkeeksi neljälle, pääruoaksi olisi reilu kahdelle.

2 munakoisoa (oliskohan näiden paino ollut noin. 600 grammaa)
3 sipulia
Puoli pakettia fetaa
Pinjansiemeniä
Puoli desiä kapriksia
Oliiviöljyä
Mustapippuria
Soijaa

Pese munakoisot, viipaloi ja itketä viipaleet. Kun viipaleet ovat itkenee, puolita viipaleet. Pilko sipuli ja paloittele feta. Kuumenna pannulla oliiviöljyä (munakoiso on muuten melkoinen öljysieppo, joten kannattaa käyttää öljyä vähän varoen) ja lisää pannulle munakoisot. Paista sekoittaen, kunnes munakoisot ovat pehmenneet ja saaneet väriä. Ruskista toisella pannulla sipuli ja pinjansiemenet (näiden määrän voit päättää itse). Lisää ruskistetut sipulit munakoisojen pariin. Sekoita joukkoon feta, kaprikset, mustapippuria ja vähän soijaa. Anna muhia hetki pienellä pannulla, että feta pehmenee joukkoon. Jos paistos tuntuu jossain vaiheessa kuivalta, lisää vähän öljyä.

Oheiseen ruokaan olisin sinänsä lisännyt vielä tomaattia, mutta koska sitä ei tällä kertaa jääkaapista löytynyt, pitää todeta, että toimi hyvin näinkin, jopa niin, että feta oli jotain sinänsä aika mitäänsanomatonta "välimeren ruokajuustoa".

Koska ruokaa jäi yli, ajattelin tänään tuunata siitä kastikkeen lisäämällä eiliseen jämään tomaattimurskaa.

Paistos toimi muuten hyvin ainakin pihvin kanssa. Munakoiso on aika vahvan makuista, joten sen "kaverin" pitäisi olla mielellään jotain, missä on vähän makua omastakin takaa.

Parsaa sillä silmällä

Parsakausi alkaa olla lopuillaan, mutta vielä ehtii jakaa yhden hyvän parsareseptin. Bloggaus on kärsinyt melkolailla kiireisestä työtahdista, mutta toisaalta, näin on myös kokkailut..No, luvassa on kuitenkin resepti ja jopa kuvilla!

Eniveis, seuraava parsaresepti ei ole omani vaan sovellus Sillä Silmällä-tv-sarjan pohjalta tehdystä samannimisestä opuksesta (ja siis siitä alkuperäisestä jenkkiversiosta) löytyvästä reseptistä.

1 nippu vihreätä parsaa
Oliiviöljyä
Dijon-sinappia
Balsamico-etikkaa
Suolaa
Mustapippuria
(tarvittaessa sokeria)

Kuori parsat ja poista puiseva tyvi. Halutessasi paloittele parsat pienemmiksi paloiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Lisää parsat ja kääntele kunnes parsoista on tullut sopivan pehmeitä (tämä on makuasia). Lisää parsoille reilu ruokalusikallinen dijon-sinappia ja saman verran balsamicoa. Sekoita parsoja, kunnes sinappi ja etikka ovat tasaisesti levittyneet. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää halutessasi sokeria (mielestäni ei tarvitse).

Alkuperäisessä reseptissä parsat piti välillä poistaa pannulla ja kastike tehtiin erikseen, mutta mielestäni tämä mutkat suoriksi-resepti toimii ihan yhtä hyvin ja on paljon helpompi. Voit käyttää myös tavallista sinappia, dijon on vaan rakenteeltaan juoksevana helppoa käyttää. Sinapin ja balsamicon määrät ovat myös makuasioita.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Herkullista vappua

Vappuna tuli syötyä paljon ja kaikenlaista. Vappumenulta löytyi parsaa, parmankinkkua ja lohisashimia alkuun, pääruoaksi itsetehtyä perunasalaattia ja luomunaudan sisäfilettä ja jälkiruoaksi hedelmiä ja sulkaadippiä. Näistä perunasalaatti on ehkä ainoa, jonka reseptissä on jotain jaettavaa. Ja siis tällä ruoalla ja eineshyllystä löytyvällä majoneesimössöllä ei ole muuten sitten ole mitään tekemistä keskenään.

Annos neljälle

Reilu 400 grammaa uusia perunoita (myös muut käyvät, jos ei ole tarjolla)
1 puntti jääsalaattia
1 puntti herneeversoja
1/2 punttia basilikaa
Puoli purkkia maustamatonta tuorejuusto
Puoli tölkkiä kaurakermaa
100 grammaa pinjansiemeniä
Oliiveja
Kapriksia
Minikurkkuja
Punasipulia, 1-2 riippuen koosta
Dijon-sinappia maun mukaan
Mustapippuria

Pese perunat, laita kiehumaan. Kun perunan kiehuvat, sekoita keskenään tuorejuusto ja kaurakerma (myös tavallinen käy). Mausta seos maun mukaan sinapilla ja mustapippurilla. Huuhtele salaatti, herneeversot, ja basilika, revi kulhoon pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon kaprikset, oliivit ja herkkukurkut. Kuutio punasipuli (kevätsipuli oikeastaan vielä parempi) ja laita kulhoon. Paahda pinjansiemenet kevyesti pannulla ja lisää kulhoon.

Kun perunat ovat kiehuneet, paloittele sopivan kokoisiksi palasiksi ja lisää kulhoon. Kaada päälle tuorejuusto-kermasekoitus ja sekoita kaikki ainekset hyvin kastikkeeseen. Nauti.

Yksinkertaista ja maistuvaa :)