Työkiireet, putkiremontti ja töiden ohella opiskelu ovat ratkaisseet vapaa-ajan ongelmat eikä blogille ole ollut aikaa. Hyviä ruokia on silti tullut kokkailtua, joten reseptejä on luvassa.
Kylmenevä keli on aikaansaanut pientä hienoasäätöä ruokavalion kanssa. Kesän kylmät kasviskeitot ovat vaihtuneet lämpimään ruokaan. Oheinen tomaattikeitto on ihanan makuista ja ihanan lämmittävää. Lisäämäällä keittoon papuja ja vuohenjuustoa, siitä saa ruokaisamman. Keittoa kannattaa tehdä iso satsi keralla, se tuntuu oikeastaan paranevan jääkaapissa seisomisesta ja lämmittämisestä. Tästä annoksesta on riittänyt kahdelle aikuiselle kolmeksi illaksi ruokaa.
1 purkki tomaattimurskaa
1 purkki paseerattua tomaattia (voit myös käyttää kaksi purkillista tomaattimurskaa, itse koen, että erilaisten tomaattien käyttäminen tuo vähän erilailla makuja ja rakennetta)
1 litra tomaattimehua
1 tölkki papuja
2 isohkoa sipulia
2-3 tomaattia
pari valkosipulin kynttä
puntti lehtipersiljaa
Mustapippuria
Chiliä
Soijaa
Tabascoa
Oliiviöljyä
2/3 pötköä vuohenjuustoa
Kuutio pieneksi sipuli, valkosipuli, tomaatit ja juusto. Silppua lehtipersilja.
Kuumenna öljy isossa kattilassa, kuullota sipuli ja valkosipuli kevyesti. Lisää joukkoon tomaattimurska ja paseerattu tomaatti sekä pavut. Kun seos kuplii, mausta chilillä, mustapippurilla, soijalla ja tabascolla. Maku saa tässä vaiheessa olla aika vahva.
Lisää joukkoon tomaattimehu ja tarkista maku, mausta lisää tarvittaessa. Keiton kiehuttua hiljalleen hetken, lisää joukkoon vähän yli puolet silputusta lehtipersiljasta sekä juusto. Juuston sekoituttua keittoon keitto on valmista.
Lisää keiton päälle tarjoiluvaiheessa kuutioituja tomaatteja sekä lehtipersiljasilppua.
Vinkki, voit lisätä keittoon myös kermaa, tämä tekee siitä täyteläisempää. Juhlavampaan versioon voit laittaa myös vähän viiniä mausteeksi. Tomaattikeittoon laitetaan monasti myös ripaus sokeria, myös tätä voit kokeilla. Tehdessäni keittoa lähi-siwan huonoilla antimilla jouduin korvaamaan tomaattimehun vedellä ja tomaattipureella. Silloin tujaus hunajaa auttoi kummasti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. lokakuuta 2010
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Kesäherkkuja, kylmää tomaattikeittoa
Ihana helleaalto on tullessaan vienyt aika pitkälti ruokahalun. Jotain pitää kuitenkin syödä ja yleensä siinä vaiheessa, kun ryhtyy syömään, tajuaa miten tajuton nälkä onkaan päässyt syntymään.
Oheinen kylmä tomaattikasviskeitto on aivan täydellistä kesäruokaa. Salaatin voi siis välillä nauttia keittonakin.
6 tomaattia
puolikas kurkku
puntti salaattia (esim. tammenlehvä)
puoli punttia tuoretta basilikaa
1 avokado
2 sitruunan mehu
2 ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä
mustapippuria
laatusuolaa
korianterin siemeniä
vähän vettä maun mukaan
Huuhtele kasvikset ja paloittele ne pieniksi paloiksi. Käsittele joko sauvasekoittimella tai tehosekoittimella keitoksi, kun rakenne on tasainen, lisää mausteet ja öljy. Lisää tarpeen mukaan vettä, niin että keitosta tulee sopivan rakenteista.
Itse en pahemmin käytä sokeria ylipäänsä - saati ruoanlaitossa, mutta halutessaan ruokaan voi laittaa vähän sokeria. Muistaakseni perinteisissä gazpachon resepteissä on sokeria.
Ihana herkku ja täydellistä kuuman kelin ruokaa. Ja hyvää lääkettä matkakuumeeseen loppukesän Barcelonan reissua odotellessa.
Tämä on siis yksi versio talvella bloggaamastani kylmästä kasviskeitosta. Tuntuman mukaan tämä versio oli raikkaampi ja kesäisempi. Ja tomaattisempi, tosin tomaattien sesonkivaihtelu maussa voi selittää eron..

maanantai 8. maaliskuuta 2010
Kylmä kasviskeitto
Oheisesta reseptistä ei ole kuvaa, koska lopputulos näytti..no, ei niin houkuttelevalta, mutta maku oli kohdallaan. Resepti on itse muokkaamani versio espanjalaisesta kylmästä tomaattikeitosta, gazpachosta.
1 puntti herneenversoja
5 tomaattia
puolikas kurkku
1 avocado
2 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
tuoreita yrttejä
vettä
(+esimerkiksi ranskankermaa, kookoskermaa, kauramaitoa yms.)
Paloittele kurkku ja tomaatit. Soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä herneeversot, tomaatit, kurkku ja avokadot. Sauvasekoittimella tähän menee hetki, mutta ainakin omalla tuli tästä huolimatta oikein hyvää. Lisää kahden sitruunan mehu, vähän suolaa (herbamare toimii loistavasti!), mustapippuria ja vähän tuoreita yrttejä (itse käytin rosmariinia, koska kotoa ei löytynyt tällä kertaa muuta). Tarkista tässä vaiheessa rakenne ja lisää tarvittaessa vähän vettä. Oletettavasti myös pieni määrä hyvää oliiviöljyä sopisi keittoon erinomaisesti.
Keitto on näin tehtynä aika vahvan makuista, joten sitä voi muokata vähän pehmeämmäksi lisäämäällä keittoon esim. ranskankermaa, kookoskermaa tai kauramaitoa. Itse jatkoi keiton jämää tilkalla kauramaitoa ja se sopi ainakin erinomaisesti.
Vihannesten ja kasvisten vitamiinit tuhoutuvat pitkälti lämmitettäessä, joten nimenomaan tuoreita vihanneksia ja kasviksia olisi hyvä syödä riittävästi. Tämä kylmä keitto on erinomainen tapa nauttia todellinen vitaamini- ja hivenainepommi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)